Äänimaisema -ai niin mikä?


Ääniympäristöksi (sonic environment) voidaan kutsua minkä tahansa paikan
kaikkea äänienergiaa. Äänimaiseman (soundscape) käsite puolestaan painottaa
niitä tekijöitä, kuinka ääniympäristöä ymmärretään ja tuotetaan. Äänimaiseman keskellä oleva kuuntelija ei ole vain passiivinen äänienergian vastaanottaja
- hän sekä tulkitsee että tuottaa äänellistä ympäristöään. Äänimaiseman voivat muodostaa niin musiikki, häly kuin luonnon ja teknologian äänetkin. Kuulonvaraisen havainnoinnin kannalta on oleellista, kuinka selkeästi eri äänet erottuvat ympäristöstään. Esimerkiksi ruuhka-aikana kadunkulmassa kuuluvat äänet rajoittuvat lähellä oleviin, sillä liikenne peittää tehokkaasti alleen kauempana olevat äänilähteet. Tilanne on olennaisesti erilainen verrattuna kesäiltaan tyynen järven rannalla - pieninkin kolahdus kantaa herkästi kilometrien päähän. Molemmilla ympäristöillä on selkeästi omanlaisensa akustinen horisontti (acoustic horizon). Tällä ymmärretään sitä, kuinka kaukaa ääniä on mahdollista kuulla. Akustisen horisontin käsitteeseen liittyvät läheisesti hi-fi- ja lo-fi -termit, jotka kertovat siitä, kuinka selkeästi eri äänet ovat erotettavissa toisistaan. Hi-fi -ympäristössä äänet erottuvat selkeästi verrattuna lo-fi -olosuhteisiin, jossa ne sekoittuvat ja peittyvät toistensa alle.

Perusäänillä (keynote sound) käsitetään ympäristön ääniä, joita ei tavallisesti kuunnella tietoisesti. Perusäänet muodostavat taustan muiden äänten havaitsemiselle, sillä useasti ne kuuluvat taukoamatta. Niitä ovat muiden muassa liikenteen humina, meren kohina tai vaikkapa ilmastoinnin tai tietokoneen tuulettimen aiheuttama ääni. Vaikka perusääntä ei aina tietoisesti havaitakaan, on sen äkillisellä muuttumisella vaikutuksensa. Nämä vaikutukset saattavat ilmetä esimerkiksi elinympäristön vaihtumisen yhteydessä. Kaupungin kohinaan tottuneen henkilö saattaa olla ensi alkuun työlästä sopeutua rauhallisempaan ja hiljaisempaan äänimaisemaan.

Äänimaamerkki (soundmark) on samalla paikalla pitkään vaikuttanut, alueelle ominainen ääni (vrt. maamerkki). Sitä voidaan luonnehtia harvinaislaatuiseksi tai omaperäiseksi ääneksi, joka on tärkeä alueen asukkaille. Tämän vuoksi äänimaamerkki voi olla kulttuurisesti ja historiallisesti merkittävä, ja siten suojelun arvoinen. Turun tuomiokirkon kellon ääni on tällainen. Paikallisten ominaisuuksiensa lisäksi sillä on merkitystä valtakunnallisella tasolla.

Signaalilla (sound signal) tarkoitetaan tietoisesti kuunneltavaa, merkityksellistä ääntä. Signaali välittää viestin: puhelimen piipitys kertoo, että on aika vastata puhelimeen kun taas kirkonkellot ilmoittavat jumalanpalveluksen alkamisesta. Signaalit kertovat ääniympäristöstä laajemminkin, sillä hälytyssignaalien äänenvoimakkuudet ovat kasvaneet yhtä aikaa yleisen äänentason nousun kanssa.

Erilaisia äänten luokituksia ei voida ajatella ehdottomina, sillä äänillä on eri merkityksiä havainnoijasta riippuen. Melu voidaan määritellä 1) voimakkaaksi ääneksi, mikäli voimakkuus ylittää tietyn desibelirajan. Toisaalta sitä voidaan kutsua 2) ei-toivotuksi ääneksi, jolloin sen merkitys muodostuu havainnoijan suhteesta äänilähteeseen: miellyttäväksi koettu musiikki saattaa toisen kuulijan mielestä olla sietämätöntä meteliä. Kyse on myös tottumisesta. Mikäli henkilö sattuu asumaan sairaalan läheisyydessä, ei hän kiinnitä ambulanssin äänen samalla tavalla huomiota kuin satunnaisesti alueella liikkuva henkilö. Sama ambulanssin sireenin ääni voi siis edustaa joko perusääntä tai signaalia. Ihmiset eivät kuule äänestä vain eri merkityksiä, sillä havainnointiin vaikuttavat myös yksilön mielentila, aika ja paikka ynnä muut tekijät. Sairaalan naapurissa asuva henkilö kiinnittää huomiota mitä todennäköisimmin yksittäiseen sireeniin perusääneen sijasta signaalina, jos hän poistuu pidemmäksi ajaksi kotoaan tai vaikkapa hankkii asunnon toisesta kaupunginosasta. Sama kuulija voi siis mieltää saman äänen eri yhteydessä eri tavoin.

Sähköakustiset keksinnöt ovat muuttaneet perinteisiä äänellisen kommunikaation malleja. Alun pitäen äänet ovat olleet sidottuja niihin mekanismeihin, jotka ne ovat tuottaneet. Sähköinen äänentoisto ja tallentaminen ovat sittemmin mahdollistaneet äänten monistamisen ja siirtämisen muuhun ympäristöön. Tätä äänen erottamista alkuperäisestä yhteydestään kutsutaan provosoivasti skitsofoniaksi (schizophonia). Ennen sähköistä tallennus- ja lähetystekniikkaa ei samaa ääntä ollut mahdollista kuulla kahta kertaa samanlaisena puhumattakaan, että äänen erottaminen akustisesta käyttöyhteydestään olisi ollut mahdollista.

Kirjoittanut Heikki Uimonen



Lähteitä:

Kurkela, Vesa 1991: Äänimaisema, valta ja välinpitämättömyys. Näkökulma ympäristöäänien kulttuurianalyysiin. Musiikin suunta 1/1991/vol. 13, s. 47-56.

Truax, Barry 1999. Handbook for Acoustic Ecology. CD-ROM Edition, Version 1.1. Cambridge Street Records.

Truax, Barry 2001. Acoustic Communication. Second edition. Westport, Ablex Publishing.

Schafer, R.M. 1977. The Tuning of the World. Toronto, McCelland and Stewart Limited.

Barry Truaxin akustisen ekologian englanninkielinen käsikirja verkossa: http://www2.sfu.ca/sonic-studio/handbook/

Täältä lisää aineistoa:

Helmi Järviluoman artikkeli ”Oletko maisemissa? Lyhyt johdatus äänimaisematutkimukseen”

Äänimaisema Johdanto.doc


Jos käytät tätä artikkelia lähteenä omassa artikkelissasi tai tutkielmassasi, käytä normaalia viittausmenettelyä.